se on totta.en tiedä miksei hän uskalla avautua minulle omis tunteistaan.
Tunteista puhuminen on vaikeaa, jos on ylipäätään vaikea luottaa siihen, että niihin suhtaudutaan ymmärtävästi. Tämä luottamus tai epäluottamus alkaa kehittyä ja lapsuudessa.
Tunteista puhuminen on myös kiinni siitä, onko oppinut tunnistamaan tunteensa. Jos ei osaa sanoa, mikä tunne nyt on itsellä, niistä on vaikea jutella toiselle.
Joidenkin ihmisten mielestä saattaa myös järki olla arvostetumpaa kuin tunne. Silloin ei ole helppo tunnistaa, että tunteet meitä kuitenkin enemmän ohjaavat käytännön arjessa. Tunteet ikään kuin pidetään syrjässä eikä niistä puhuta.
Arvosta itsessäsi kykyäsi tunteisiin ja niiden ilmaisemiseen. Joskus niitä pitää järkevästi ohjailla ja pitkittää niiden ilmaisua, mutta arvokkaita ne silti ovat. Ja ehkä kumppanille voi myös antaa tilaa, mutta myös rohkaisua tunneilmaisuun. Toisaalta on varmasti tärkeä myös miettiä, pärjäisikö sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ei puhu tunteista tai ilmaise niitä millään muullakaan tavalla.
kiitos kehuista.olen yrittänyt olla avoin ja antaa tilaa.en tiedä miten rohkasta toista puhumaan omista tunteista ja tuntemuksista.olen ollut tukena ja yrittänyt auttaa toista vautumaan mitä tuntee sisällä.
Kuulostaa kyllä siltä, että tämän rohkaisin ja tilan antamisen olet hoitanut.
Mutta mietipä vielä sitä, miten itse pärjäisit tai voisitko hyvin parisuhteessa, jossa toinen ei ilmaise tunteitaan millään tavoin. Tarkoitan tällä sitä, ettei sinun pidä suostua loputtomiin siihen, ettei toisen tunteita tiedä. Myös sinulla on lupa odottaa suhteessa asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä. Kenenkään ei tarvitse taipua aina toisen sanelemaan elämään, jos se ei itsestä tunnu hyvältä. Liialla kiltteydelläkin on hintansa: jos suostuu toisen mukaiseen elämään, ei useinkaan voi itse kovin hyvin.
olen miettinyt.en osaa sanoa miksi omat tunteet on niin vahvat kyseistä henkilöä kohtaan.olen sen ikäinen jo että en leiki tämmösillä tunne asioilla.koska pidän tämmösiä tunne asioita aika vakavana.ja haluan tässä iässä jo jotain pysyvää ja vakavaa parisuhde elämään.
Tuo kaikki on ymmärrettävää ja arvostettavaa. Toivoisin kovasti, että myös sinä itse voisit kokea olevasi arvostettu vaikka ihan loppuelämän mittaisessa suhteessa.
niin.toivotaan.en tiedä miksi ihmiset ei osaa arvostaa minua tarpeeksi.siksi on niin vaikiaa kun arvostus puuttuu minua kohtaan monella ihmisellä.
Tuon ajatuksen kanssa eläminen on varmasti rankkaa.
Nyt jonkin aikaa kirjoiteltuani kanssasi, ehdottaisin tuon ajattelun uudelleen arviointia. Minun on vaikea uskoa, ettei sinua arvostettaisi. Millaisissa tilanteissa on mielestäsi näkynyt, etteivät monet sinua arvosta? Kaikki eivät meitä ketään aina arvosta, mutta voisiko olla, että huomaat vain ne mielipiteet, jotka eivät arvosta? Ja huomiotta jäävät ne, jotka arvostavat sinua?
joskus tuntunut että minun tunteita vaan käytetään hyväksi.koska olen liian kiltti ihminen ja hiukan sinisilmäinen naisten suhteen.
Sinisilmäisyys ja kiltteys on joidenkin ihmisten kanssa riski tulla käytetyksi hyväksi. Mutta se ei kerro sinun arvottomuudestasi tai siitä, etteivät muut sinua arvostaisi. Älä anna näiden ihmisten toiminnan määritellä itseäsi. Nuo sinun ominaisuutesi herättävät toisissa ihmisissä myös luottamusta ja kiltteyttä sinua kohtaan.
Uskon, että jos itse arvostat itseäsi ja noita ominaisuuksiasi, voit miettiä, kenen kanssa niiden haluat toteutuvan. Maailmassa on hyväksikäyttäjiä, mutta enemmistö (luulisin) myös muita kilttejä ja hyväntahtoisia ihmisiä.
Olisikohan sinun nyt hyvä alkaa ajatella itsestäsi uudella tavalla, jotenkin siihen tyyliin, että olen hyväntahtoinen ja avoin ihminen ja sellaisena erityisen arvostettava. Ja samoin ovat muut ominaisuutesi, jotka itsessäsi tunnistat.
totta.tuntuu vaan pahalta.ku itse tekee kaikki kompromissit ja uhrautumiset.ja sitä ei arvosteta eikä ihmisillä ole yhtään empatia kykyä minua tai minun uhrautumisista kohtaan.
Varmasti tuntuu pahalta, ettei uhrautumistasi arvosteta. Siitähän tulee iso pettymys ja harmitus.
Mutta siitä huolimatta on tärkeää, että itse arvostaisit itseäsi etkä anna noiden kokemusten määritellä omaa arvoasi. Monille muillekin tulee seurustelusuhteissa pettymyksiä. Ne vain kertovat siitä, että kohdalle ei ole sattunut sopiva ihminen.
Toivot empatiakykyä muilta. Miten empaatinen sinä itse olet itsellesi? Puhutteletko itseäsi niin kuin hyvä ystävä tekisi? Kun joku toinen ei toimi empaattisesti sinua kohtaan, miten mahdat lohduttaa itseäsi? Hyvä ystävähän sanoisi, että kylläpä kävi kurjasti, sinua kohdeltiin huonosti, mutta olet silti mukava tyyppi ja minä ainakin tykkään sinusta. Sellainen vahvistaa meitä. Siksi empatia itselle on tärkeää. Silloin emme ole riippuvaisia muista.
Uskon, että riittävä itsellisyys ja riippumattomuus muista on myös parisuhteessa hyvä asia. Kun kaksi riittävän itsenäistä ihmistä kohtaa toisensa, kummallakin on oma tilansa ja myös yhteinen oleminen on antoisaa, koska kummallakin on siihen oma antinsa. Ja siinä ei ole yhtään kysymys siitä, mitä diagnooseja näillä ihmisillä on.